Tunteet masennuksen ja ahdistuksen taustalla
Masennus ja ahdistus ovat kaikenkattavia olotiloja, joihin on vaikea päästä käsiksi. Tunne- ja kehoterapeutti Marjaliisa Koskensalon mukaan onkin tärkeää saada kiinni tunteista niiden takana. Tunteista voi puhua ja niitä voi käsitellä, joten niistä voi myös vapautua.
- Masennus ja ahdistus ovat olotilaa, niitä ei voi nähdä varsinaisina tunteita. Tunteen aiheuttaa joku tai jokin tietyssä tilanteessa, sillä on kokija ja kohde, sanoo tunne- ja kehoterapeutti Marjaliisa Koskensalo. Masennus ja ahdistus ovat tunnetta laajempia olotiloja, ne ovat kaikenkattavia. Emme usein tiedä, mistä ne johtuvat, ja siksi niihin on myös vaikea päästä käsiksi.
Kaikkia tunteita on voitava kokea
Ahdistus liittyy pelkoon. Koskensalon mukaan se voi tuntua fyysisesti, kuten sydämen hakkaamisena. Ahdistuksen takaa löytyy usein käsittelemättömiä pelkoja. Suhde pelkoon voi olla vääristynyt.
- Ihmisellä pitäisi olla yhteys kaikkiin tunteisiinsa, sekä hyviin että huonoihin. Niitä pitää voida kokea, Koskensalo korostaa. Jokaisen pitäisi tietää, miltä minusta tuntuu ja minkä vuoksi. Tunteen pitäisi myös olla oikeassa suhteessa tilanteeseen. Jos ihminen ei tiedä, mitä tuntee ja miksi ja mitä pitäisi tehdä, hän ahdistuu.
Masennuksen takana on usein viha. Erityisesti naisten viha on yleensä padottua, sen olemassaolo kielletään.
- Tytöt kasvatetaan edelleen olemaan kilttejä, vihaa ei saa tuntea tai purkaa, Koskensalo muistuttaa. Viha on perimmiltään suojeleva tunne, joka sanoo, että tämä ei käy. Terveet tunteet ovat oikeassa mittakaavassa siihen, mitä tapahtuu.
Yhteys tunteisiin kehittyy lapsena
Ihmisen yhteys tunteisiinsa juontaa juurensa lapsuudesta. Lapsi kehittyy terveeksi omaksi itsekseen, jos saa näyttää, miltä hänestä tuntuu. Aikuisen tehtävä on ottaa lapsen tunteet vastaan.
- Se mustuttaa sisällön, jos pitää kaikki tunteet sisällään, Koskensalo huomauttaa. Jos ihmisellä ei ole kokemusta vihan terveestä purkamisesta, pienet piipityksetkin voivat tuntua isolta. Taustalla on pelko siitä, mitä kauheaa tapahtuu, jos laskee tunteet valloilleen. Jos sisälle on patoutunut suunnaton raivo, se voikin joskus purskahtaa hallitsemattomasti ulos.
Koskensalon mukaan jokainen syntyy kelpaavaksi. Jos itsellä on tunne kelpaamattomuudesta, on syytä miettiä, mikä omassa taustassa sitä aiheuttaa. Tärkeää on kelvata ennen kaikkea itselleen.
- Jonkun pitäisi lapsuuden aikana hyväksyä lapsi pyyteettömästi, Koskensalo huomauttaa. Kaikki tarvitsevat jonkun, joka pyyteettömästi katsoo ja koskettaa. Joillakin se on Jumala.
Koskensalo neuvoo kohtaamaan sen, joka on menneisyydessä kohdellut meitä väärin. On kohdattava myös oma tunteensa. ”Olen vihainen, minulle on tehty väärin ja syyllinen olet sinä.” Koskensalon mukaan voidakseen vapautua vanhoista tunteista, on ensin syytettävä ja sitten armahdettava, jotta voi antaa anteeksi.
On elettävä omaa elämää
- Kenen elämää elät?, Koskensalo käskee kysymään itseltään. On pysähdyttävä miettimään omaa historiaa, kenen ääni minussa puhuu. Onko se isä tai äiti? On mahdollista elää hautaan asti toisten mielipiteiden mukaisesti. On tärkeää nähdä oma erillisyys vanhempien vaatimuksista.
- En voi olla minä, jos en tee, niin kuin minusta tuntuu, Koskensalo korostaa. Nykyisin ihmiset elävät usein yksin ilman ketään, jolle voi todella puhua. Se tekee tutustumisen itseen vaikeaksi. Erityisesti toimintatapojen muutokseen tarvitaan toisten ihmisten tukea ja kannustusta, ystäviä, terapiaa tai NOVAT-ryhmää. Tutustumalla itseemme ja kuuntelemalla tunteitamme on mahdollista päästä eroon masennuksesta ja ahdistuksesta.
Lähde: Marjaliisa Koskensalon luento ”Masennus ja ahdistus – tunteet niiden taustalla” Naistenkartanon luentosarjassa 26.11.2009.
19.1.2010 Naistenkartanon NOVAT-aluetyöntekijä Sonja Laine