VIRTA - VIRTuaalinen Apu
VIRTA -virtuaalinen apu on Terveyden edistämisen keskuksen rahoittama kolmivuotinen hanke, jonka toteutus tapahtuu vuosina 2007-2009. Projektin tavoitteena on ollut vakiinnuttaa internetin tarjoamat mahdollisuudet osana Naistenkartano ry:n NOVAT-vertaistukitoiminnan ja yksilöohjauksen palvelukokonaisuutta kahdella eri tapaa: sekä ryhmänohjausvälineenä ja ryhmien sisäisen yhteydenpidon välineenä että yksityisten henkilöiden ohjausmuotona internetin välityksellä eli uusien riskiryhmien tavoittamisen välineenä.
Syksyllä 2007 kaksi NOVAT-ryhmää pääsivät pilottiryhmiksi kokeilemaan uutta internetissä toimivaa suljettua keskustelupalstaa, jonka kautta voi olla yhteydessä oman ryhmänsä jäseniin sekä Naistenkartanon henkilökuntaan. Projektin loppuaikana kaikki halukkaat NOVAT-ryhmät voivat ottaa käyttöön suljetun keskustelupalstan. Loppuvuonna 2007 avattiin Naistenkartanon www-sivuille Nettikartano-verkkoauttamispalvelu, jossa voi saada tukea ja ohjausta Naistenkartanon henkilökunnalta omaan elämäänsä liittyvän ongelman tai mietityttävän asian suhteen. Naistenkartanon uudet internetpalvelut löytyvät www-sivujen Nettikartano-osiosta. Keväällä 2009 aloitettiin Naistenkartanon keskustelupalstalla toimivat NOVAT-verkkokurssit.
Lisätietoja: Projektikoordinaattori Minna Magnusson
Yhteystiedot: p. 045 138 5110 tai minna.magnusson(at)naistenkartano.com