fbpx

Blogi: Raivosta riekaleina

Naisen viha on usein tabu. Piilotettu, hävetty ja pelätty, vaikka se kantaa mukanaan tärkeitä viestejä muun muassa rajoista ja tarpeista.

Vieraskynäblogi | Julkaistu pe 13.3.2026

Saatko kiinni ajatuksesta, millaista on olla raivosta riekaleina?
Millaisia mielikuvia se sinussa herättää?

Toiselle se on räjähtävä huutoraivari, joka täyttää koko tilan. Toiselle se on musta, sisäänpäin kääntynyt mykkyys, joka sulkee kaiken ulkopuolelleen. Raivo voi olla hetki, jossa viha on noussut portaikossa seuraavalle askelmalle, kasvanut niin voimakkaaksi, että tunteiden säätely on vaikeaa.

Jos pystyy pysähtymään tunteen äärelle ja hyväksymään sen, että jokin todella raivostuttaa, tapahtuu jotain tärkeää. Raivo ei ole vaarallinen tunne, vaikka se voi tuntua pelottavalta. On mahdollista olla raivoissaan ilman, että se aiheuttaa tuhoa ympärilleen.
Jos taas yrittää piilottaa tunteen, painaa sen alas ja vain selviytyä päivästä toiseen sen kanssa, kasvaa riski, että jossakin hetkessä tunne murtautuu esiin hallitsemattomana. Silloin pienikin ärsyke voi toimia triggerinä ja purkaus voi satuttaa joko itseä tai muita.

Tunteilla itsessään ei ole etumerkkejä. Mikään tunne ei ole toista huonompi tai väärä. Kaikkia tunteita olisi viisasta kuunnella herkällä ja armollisella korvalla. Mitä ne yrittävät kertoa? Mitä ne suojelevat?

Naisen viha ja aggressio ovat edelleen aiheita, joista on vaikea puhua ääneen. Puhumattomuus ei kuitenkaan poista tunteita. Sisään painettu viha voi ajan myötä muuttua pelottavaksi möröksi, johon liittyy häpeää ja pelkoa. Joskus se voi saada myös väkivaltaisia piirteitä.

Kun uskaltaa tunnistaa, tuntea ja sanoittaa vihaa jo silloin, kun se nousee, se muuttuu ymmärrettävämmäksi. Inhimillisemmäksi. Vähemmän pelottavaksi.

Viha on osa ihmisyyttä. Tarvitsemme sitä voidaksemme pitää huolta omista rajoistamme. Usein viha syntyykin juuri siitä, että omia rajoja on rikottu. Pitkään säilöttynä viha voi kasvaa hallitsemattomaksi tsunamiksi, joka ulos vyöryessään tuntuu vievän mukanaan kaiken.

Siksi viha ja aggressio ovat tunteita, joiden äärelle kannattaa pysähtyä. Kun oppii tunnistamaan ja käyttämään niitä turvallisesti, niistä voi tulla eräänlaisia supervoimia: välineitä rajaamiseen ja kasvamiseen.

Usein vihan takaa löytyy jokin herkempi, haavoittuneempi tunne. Pettymys. Loukkaantuminen. Häpeä. Suru. Turhautuminen. Avuttomuus. Viha on kuin suojakuori, joka peittää alleen jotakin vielä vaikeampaa kohdata.

Koska viha tuntuu voimakkaalta, se voi alkaa ohjata ajattelua ja toimintaa. Pelkästään sen varassa toimiminen on kuitenkin harvoin rakentavaa ja joskus se voi olla jopa tuhoavaa. Oikeutuksen tunne ja ajatus rankaisusta voivat pitää kiinni vihassa ja tehdä irrottautumisesta vaikeaa. Vihaisena on myös vaikea asettua toisen asemaan. Siksi vastuun ottaminen omista tunteista ja toiminnasta on äärimmäisen tärkeää. Itsetuntemustyöskentelyn avulla voi opetella tunnistamaan ja säätelemään omia tunteitaan.

Maria Akatemiassa on tehty ehkäisevää väkivaltatyötä jo yli 20 vuoden ajan. Tuhannet naiset ovat saaneet tukea tilanteissa, joissa he ovat olleet huolissaan omasta väkivaltaisesta käytöksestään. Yksilö- ja vertaistuen avulla väkivalta voi loppua, tai huoli sen käyttämisestä voi helpottua.

Jos tunteiden säätely tuntuu vaikealta ja viha tai aggressio johtavat tilanteisiin, joissa satutat itseäsi tai muita, älä jää yksin. Apua on saatavilla, ja tuen avulla tunnesäätelyä on mahdollista vahvistaa.


Kirjoittaja: Hanna Kommeri, joka toimii yksikönjohtajana Maria Akatemiassa. Hän vastaa ehkäisevän väkivaltatyön toimintakokonaisuudesta, jossa tarjotaan tukea ja apua naisille, jotka ovat käyttäneet tai pelkäävät käyttävänsä väkivaltaa.

Lisää aiheesta voi kuulla Naistenkartanon ja Maria Akatemian yhteisessä webinaarissa “Raivosta riekaleina” to 19.3. klo 18-19.30

Webinaari avaa tunteiden ja tunnesäätelyn merkitystä, häpeän roolia väkivallan taustalla sekä sitä, miten käsittelemätön viha voi kääntyä itseä tai muita vastaan. Samalla se kutsuu oman itsetuntemustyöskentelyn äärelle: viha ei ole vihollinen, vaan viesti, joka ansaitsee tulla kuulluksi. Kun vihaa uskaltaa tarkastella turvallisesti, se voi muuttua rikkovasta voimavaraksi.

Lue lisää webinaarista