Naiserityisen työn verkosto kutsuu yhteen naiserityisen työn parissa työskenteleviä ammattilaisia.

Tausta

Verkosto syntyi vuonna 2019 kun verkoston ensimmäiset neljä jäsenorganisaatiota kokoontuivat pohtimaan mahdollisuuksia uudenlaiseen yhteistyöhön sekä naiserityisen työn näkyväksi tekemiseen.

Verkosto on herättänyt paljon kiinnostusta ja kasvanut nopeasti toimintakautensa aikana: tällä hetkellä mukana on 23 eri organisaatiota.

Tavoitteet

Naiserityisen työn verkoston tavoitteena on tehdä naiserityistä työtä näkyvämmäksi mm. toteuttamalla erilaisia tapahtumia ja kampanjoita sekä tehdä vaikuttamistyötä kirjoittamalla kannanottoja ja mielipidekirjoituksia. Järjestämme mm. jokavuotisen Hyvän mielen naistenpäivä -tapahtuman.

Jäsenillä on mahdollisuus vertaisuuteen, asiantuntijuuden ja tiedon vaihtoon sekä konkreettiseen yhteistyöhön muiden naiserityistä työtä tekevien tahojen kanssa.

Naiserityinen työ

Naiserityinen työ tuo esiin sukupuolen merkityksen. Se tunnistaa erilaiset haasteet, jotka liittyvät naisille asetettuihin rooliodotuksiin. Naiserityisessä työssä tärkeää on avoin vuorovaikutus, vertaistuki ja koettu turvallisuus, jotka rakentavat luottamusta. Niiden avulla nainen tulee kuulluksi ja hänen tarpeensa näkyviksi. Naiserityisen työotteen omaksuminen on laadukkaan ja vaikuttavan toiminnan edellytys. Sitä voidaan räätälöidä monenlaisissa elämäntilanteissa elävien naisten tueksi ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Lisätietoja

Löydät meidät myös Facebookista

Lisätietoja antaa Naistenkartanon toiminnanjohtaja Anna Vuorio: anna.vuorio@naistenkartano.com / 040 161 6870.

Vuoden 2024  kokoukset pidetään klo 13–15:

  • 31.1.2024
  • 22.5.2024
  • 21.8.2024
  • 23.10.2024

Liity mukaan

Naiserityisen työn verkosto on vapaamuotoinen, valtakunnallinen ja maksuton verkosto. Kokoonnumme keskimäärin 5 kertaa vuodessa. Kokoukset pidetään etänä Teamsin kautta.

Jos organisaatiossasi tehdään naiserityistä työtä ja olette kiinnostuneita liittymään mukaan verkostoon voitte liittyä mukaan täyttämällä alla olevan lomakkeen.

"*" indicates required fields

Nimitiedot*