Vieraskynäblogi | Julkaistu 7.4.2026
Naisen ääni on aina liikaa tai liian vähän
Mikä on yksi pelottavimmista asioista, joita olen elämäni aikana tehnyt?
Se, että olen viidentoista vuoden aikana opetellut avaamaan ja käyttämään omaa ääntäni.
Olen opetellut kirjoittamaan kokemuksistani, kuten uupumisesta, riittämättömyyden ja arvottomuuden tunteesta, hitaasta toipumisesta. Siitä, miten ylisuorittaminen minut rikkoi.
Olen opetellut kertomaan valinnoista, jotka vuosisatoihin eivät ole olleet naiselle mahdollisia tai sallittuja, kuten vapaaehtoinen lapsettomuus.
Olen opetellut löytämään sanoja ja puhumaan ilmiöistä, jotka ovat piilotelleet pinnan alla, kuten äitihaava.
Olen opetellut sanomaan ääneen, missä olen hyvä.
Ja mikä tässä muka on pelottavaa? Eihän meillä täällä Suomessa ole naisilla hätäpäivää – näin ainakin monet miehet ovat minulle sanoneet. Monet naisetkin.
Mutta pelko on mielestäni helppo ymmärtää. Naisten ääntä on ainakin viimeisinä vuosisatoina ohjailtu ja vaiennettu järjestelmällisesti.
Ohjailu on välillä hienovaraisempaa, välillä suorasukaisempaa.
”Ole reipas tyttö ja hoida asiasi.”
”Mutta älä noin reipas!”
”Olet vähän liiankin itsenäinen. Astut vielä jonkun varpaille.”
”Miten joku voi sanoa noin!”
”Mitä sinä tästä välität, eihän tämä sinua koske.”
”Mitä jos keskityttäisiin positiiviseen?”
”Sä puhut näistä asioista niin vihaisesti!”
”Hymyilisit enemmän.”
”Mitä sinäkin itsestäsi kuvittelet?”
”Mikset ottanut asiaa puheeksi silloin, kun se tapahtui?”
”Ehkä sä vaan kuvittelet.”
Ja sitten on sitä vaientamista, jossa naiselta lähtee henki. Myös täällä meillä, tänäkin päivänä.
Elämme aikaa, jolloin naiset opettelevat käyttämään ääntään. Opettelemme ottamaan tilaa, omistamaan sen mitä osaamme ja tiedämme.
Opettelemme puhumaan luvan kanssa asioista, jotka on laskettu patriarkaalisessa kulttuurissa vääränlaisiksi. Tunteet, intuitio, inhimilliset tarpeet. Kehollinen itsemääräämisoikeus. Vähemmistöjen oikeudet. Toive rauhasta, rakkaudesta, paremmasta maailmasta.
Mutta haluamme puhua myös samoista asioista kuin miehet: Tiede, talous, yhteiskunnalliset kysymykset, maailman tila. Naisille ei vain ole annettu mahdollisuutta. Meidät on mansplainattu (miesselitetty) hiljaiseksi. Naisen viisaus on usein sujuvasti sijoitettu miehen suuhun. Kirjallisuudessa kirjoittajana ”tuntematon” on yleensä ollut nainen.
Että miksikö pelottaa? Ehkä sitä vain tuntee sisimmässään, miten moni nainen on joutunut yhteisönsä hylkäämäksi, jos on uskaltanut sanoa jotain normeista ja normaalista poikkeavaa.
Mutta ääntään voi opetella käyttämään pelosta huolimatta. Olisinpa uudestaan tilanteessa, jossa eksäni ehdotti, että hymyilisin enemmän. Tietäisin jo paljon paremmin, mitä vastata.
Kirjoittaja: Katri Syvärinen, kirjailija ja kouluttaja
Lisää aiheesta voi kuulla Naistenkartanon webinaarissa “Nainen, käytä rohkeasti ääntäsi!” ke 15.4. klo 18-19.30
Webinaarissa kirjailija ja kouluttaja Katri Syvärinen kertoo, mitä kaikkea naisen ääni voi olla ja miten purkaa esteitä oman äänen käyttämisen tiellä. Miten ylittää pelkoja ja vapautua turhasta miellyttämisestä? Miten voimme oman äänemme avulla muuttaa maailmaa?
