Turvallisen tilan periaatteet

Naistenkartanon turvallisemman tilan periaatteet

Turvallisemman tilan ajatus tarkoittaa kaikkien paikalla olevien henkilöiden pyrkimystä luoda toimintatapoja, jotta jokaisella paikalla olevalla ihmisellä olisi tilanteessa turvallinen olo.  Pyrkimykseen tehdä tilasta turvallinen sitoudutaan yhteisöllisesti kaikessa järjestön toiminnassa.

1. Kunnioitamme jokaisen itsemäärittelyoikeutta. Toimintamme on suunnattu kaikille naisille, jokaisen itsemäärittelyä kunnoittaen. Se tarkoittaa sitä, ettemme me määrittele naiseuden käsitettä, sen ilmentämistapaa tai mitään siihen liittyviä olettamuksia kenenkään puolesta.

2. Pyrimme välttämään olettamista ja yleistämistä. Jokainen tekee olettamuksia ja yleistyksiä ihmisistä lähes huomaamattaan – se kuuluu ihmisyyteen. Pyrimme aktiivisesti vaikuttamaan esimerkiksi sanavalinnoilla, toimintatavoilla, avoimuudella ja uteliaisuudella siihen, ettemme olettaisi toisen puolesta mitään hänen sukupuolestaan, seksuaalisuudestaan, elämäntilanteestaan, identiteetistä, kyvykkyyksistä, jne. Pyydämme myös vierailevia asiantuntijoitamme välttämään olettamista ja yleistämistä. Korjaamme, mikäli teemme vääriä olettamuksia tai yleistämistä. Valmennamme osallistujiamme mukaanottavaan toimintatapaan esimerkiksi vertaisryhmissä sekä yleisötilaisuuksissa.

3. Jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Suhtaudumme kaikkiin ihmisiin arvostaen. Näemme moninaisuuden mahdollisuutena. Ymmärrämme, että rakentavan vuoropuhelun kautta voimme ymmärtää paremmin toisten eriäviä mielipiteitä. Emme tingi jakamattomasta ihmisarvosta emmekä ihmisoikeuksista, jotka kuuluvat kaikille.

4. Selkokieltä, kiitos. Pyrimme viestimään siten, että jokainen ymmärtää. Ohjeistamme vierailevat asiantuntijat käyttämään selkokieltä esim. puheenvuoroissaan. Vältämme jargonia ja ulossulkevia ilmaisuja.

5. Esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Pyrimme vaikuttamaan siihen, että toimintamme järjestetään tiloissa, joihin on esteetön kulku ja jossa erilaiset apuvälineet ovat mahdollisia. Pyrimme sukupuolisensitiivisyyteen myös tilavalinnoissa. Yleisötapahtumamme ovat lähtökohtaisesti maksuttomia, ellei toisin ilmoiteta. Syy maksullisuuteen ilmoitetaan selvästi.

6. Jokainen määrittää yksityisyytensä rajat. Jokainen osallistuja määrittelee itse, minkä verran kertoo itsestään ja asioistaan. NOVAT – ryhmiin ja –verkkokursseihin liittyvät alku- ja loppukyselyt sekä palautekyselyt tehdään anonyymisti suojatussa verkkoyhteydessä, jolloin vastaajia on mahdotonta tunnistaa.

7. Yksityisyyden kunnioittaminen. Pyydämme luvan kaikilta, joita kuvaamme tai muuten taltioimme suljetuissa tilaisuuksissa. Kuvaamme julkisissa tilaisuuksissa hyvän tavan mukaisesti.

8. Suljetut tilat. Jotkut tilanteet, esim. alkuvalmennusten jälkeen suljetut NOVAT – ryhmät, ovat luottamuksellisia tilanteita, joihin ei ole pääsyä ulkopuolisilla, Kysymme aina erikseen ryhmältä, mikäli meillä on jokin syy tulla esimerkiksi vierailemaan ryhmässä (esim. väliohjaus). Kunnoitamme ryhmien luottamuksen ilmapiiriä.

9. Autamme jokaista toteuttamaan turvallisemman tilan periaatteita. Naistenkartanon henkilökunta on olemassa sitä varten, että autamme ongelmatilanteissa. Otathan henkilökuntaan yhteyttä mikäli kohtaat yleisötapahtumissamme, ryhmissämme jne asiatonta käytöstä, häirintää tai muuta mielestäsi poikkeavaa toimintaa.

Turvallisempien tilojen käsite on lähtöisin ala- ja vaihtoehtokulttuureista, erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tapahtumista, joissa on haluttu varmistaa, että kaikki tapahtumiin osallistuvat henkilöt voivat olla paikalla omana itsenään, ilman pelkoa toiseuttavasta käytöksestä tai suoranaisesta väkivallasta.

Lähde: www.ruskeattytot.fi