fbpx

Minun vastuuni

Vieraskynä

Julkaistu 2.12.2020

Kuluneen syksyn aikana minulle on käynyt ilmeisen selväksi, että saan harjoitella vastuun ottamista omasta elämästäni. Olen pitkään nähnyt itseni hyvinkin vahvana ja vastuun ottavana, olenhan pärjännyt nuoresta saakka omillani ja itsenäistynyt todella aikaisessa vaiheessa. Olen hoitanut ja selvittänyt asiat itse ja tehnyt rohkeita päätöksiä elämässäni. Miten niin en ota vastuuta itsestäni?

Tänään ymmärrän, että yksin pärjääminen ja vastuun ottaminen omasta itsestään ovat kaksi täysin erillistä asiaa. Siinä missä pärjään kyllä hienosti itsekseni, olen myös taipuvainen hakemaan syytä omaan olooni – itseni ulkopuolelta. Näen ensimmäistä kertaa, mikä on oma vastuuni, toisen ihmisen aiheuttaessa minussa jonkin reaktion, milloin mistäkin syystä. Niin… MINUSSA reaktion.

Minä reagoin siihen, ettei toinen ihminen halua

  • tehdä asioita minun tavallani
  • antaa minulle sitä, mitä minä haluan

Ja kun reagoin, huomaan tapaavani toisinaan sen viisivuotiaan itseni – uhmakkaan, kiukuttelevan ja toisinaan myös pelokkaan lapsen. En läheskään aina osaa tuolloin pysähtyä, kun aivoissa hakkaa loputon suhina. Opettelen ottamaan aikalisän sekä askeleen takavasemmalle. Jotta voin antaa tilaa sille, mitä minussa oikeasti tapahtuu, täytyy pysähtyä.

Muilla ihmisillä on omat asiansa eikä heidän asiansa ole elää minua varten – se on minun asiani, elän itse itseäni varten. Uskon kuitenkin, että kaikki se mikä on merkityksellistä meille, löytää kyllä luontaisesti paikkansa ja niille asioille sitä haluaa antaa tilaa, aikaa, hellyyttä, ymmärrystä ja huomiota.

Rakkaudella ja lempeydellä olen myös todennut, että on vain ja ainoastaan omalla vastuullani, miten ilmaisen itseäni ja itsestäni toisille. Vain antamalla itsestäni voin päästä ihmisten kohtaamisissa sellaiseen syvyyteen, jossa syntyy jotakin aitoa. Kukaan ei voi tietää, ellen kerro.

Silläkin riskillä, että tulen torjutuksi, on minun vastuullani:

  • Kertoa mitä toivon
  • Pyytää
  • Kysyä mieltäni askarruttavaa asiaa rehellisesti, ilman pelejä.
  • Kertoa mitä kaipaan
  • Ilmaista omista tunteistani toiselle

Olen vastuussa vain itsestäni, en toisesta ihmisestä (tässä en tarkoita lapsia). Se mikä on minulle tärkeää ja merkityksellistä, vähemmän tärkeää tai epäolennaista, voi olla toiselle aivan jotain muuta.

Minun silmälasini näkevät vain oman maailmani läpi. Kun koitan pukea toisen laseja päähäni, ne useimmiten vääristävät näkymää. Entä jos yrittäisimmekin nähdä toisen laseilla, niin kuin toinen näkee– huolimatta siitä, etteivät ne ole meidän omat lasimme.

Christa, NOVAT-nainen