fbpx

Vuosi 2019 jääköön taa – mitä uusi vuosi tuokaan tullessaan?

Julkaistu 19.12.2019

Vuosi lähestyy loppuaan ja on aika summata kaikkea sitä, mitä vuosi on pitänyt sisällään. Välillä tuntuu siltä, että vuoteen on mahtunut kaksi erillistä vuotta, niin tapahtumarikas se on ollut.

Aloitin työni Naistenkartanon toiminnanjohtajana toukokuussa. Toisaalta tuntuu kuin se olisi ollut eilen, toisaalta kuin siitä olisi kulunut jo kokonainen vuosi. Yhdessä asiantuntevan työryhmämme sekä ihanien asiakkaidemme kanssa olemme uudistaneet toimintaamme urakalla. Järjestimme useamman Erätauko – dialogin syventääksemme ymmärrystämme niin naisten toiveista toimintaamme kohtaan kuin ymmärtääksemme paremmin sitä, miten naiset elämänsä ja sen erilaiset haasteet kokevat. Teimme myös tarkkaa analyysia aiemmasta asiakaspalautedatasta, joka kertoi meille paljon arvokasta tietoa siitä, keitä nyt tavoitamme ja minkä vuoksi sekä erityisesti siitä, millaisia toiveita ihmisillä on toimintamme suhteen. Tämän tiedon siivittäminä laadimme hallituksen ja henkilöstön yhteistyöllä uuden strategiamme, joka näyttää meille suuntaa vuosien 2020–2022 aikana.

Strategiatyön yhteydessä keskustelimme myös paljon siitä, millainen on naiskuvamme ja – käsityksemme. Olimme harvinaisen yksimielisiä siitä, että toiminnan tulee olla entistä saavutettavampaa ja inklusiivisempaa, eli huomioida moninaisuuskysymyksiä aiempaa paremmin. Sen vuoksi toimintamme onkin suunnattu kaikille naiseksi itsensä identifioiville henkilöille. Me emme määrittele naiseutta heidän puolestaan, vaan jokainen määrittelee naiseutensa itse. Keskeinen arvomme on se, että jokainen saa tulla toimintaan sellaisena kuin on. Kohtaamme jokaisen tulijan arvostaen ja lempeydellä. Tämän vuoksi NOVAT – vertaistoimintamme uusi nimi onkin NOVAT – Naiset ovat.

Yleisöluentomme ovat olleet tosi suosittuja niin Helsingissä kuin Tampereella tänä vuonna. Aiheina olemme käsitelleet rakkautta, resilienssiä eli mielen palautumiskykyä, unelmointia, täydellisyydentavoittelusta irtaantumista sekä erityisherkkyyttä. Kaikki nämä aiheet ovat olleet kävijöiden toivomia. Kasvokkaisiin NOVAT – ryhmiin sekä NOVAT – verkkokursseille on ollut kysyntää, ja niitä on aloitettu kiitettävä määrä. 70 naista on ollut mukana kasvokkaisissa ryhmissä Helsingissä ja Tampereella ja verkkokursseilla on ollut noin 60 osallistujaa.

Jatkamme tällä samalla toiveiden toteuttamisen linjalla myös ensi vuonna. NOVAT – toiminnasta on tulossa lyhyempi versio pitkän rinnalle myös kasvokkaisiin ryhmiin, sillä monet eivät pysty sitoutumaan yli vuoden kestävään prosessiin. Haluamme palvella yhä laajempaa ryhmää. Verkkokurssien puolelle on tulossa jatkokurssi, ja Nettikartanon kokonaisuuteen on tulossa monta uutta ominaisuutta: yksilöchat, uudistettu viestipalvelu sekä loppuvuodesta myös ryhmächat. Yleisöluentoja järjestetään kerran kuussa kesätaukoa lukuun ottamatta niin Helsingissä kuin Tampereella. Kevään 2020 huikeaa luento-ohjelmaan voit tutustua täällä. Jatkamme myös dialogien järjestämistä eri järjestöjen kanssa yhteistyössä ja järjestämme sen lisäksi erilaisia kertaluontoisia tilaisuuksia. Laajennamme vuoden 2020 aikana yhteistyötä muiden järjestöjen kanssa.

Mutta ensin on tärkeää rauhoittua joulun tai muun vapaan viettoon. Niin teemme mekin Naistenkartanon toimistolla. Olemme joululomalla 20.12.2019 – 6.1.2020. Myös sosiaalisen median kanavamme ovat joulutauolla tuon ajan.

Toivomme sinulle oikein ihanaa joulua ja lämpöisää vuodenvaihdetta. Toivottavasti saat viettää aikaa rakkaiden ihmisten parissa, tehdä itselle mieluisia asioita sekä rentoutua.

Tapaamisiin taas vuonna 2020!

Lämpöisin terveisin,

Annina, Jonna, Katri, Liisa, Sini ja Veera