Julkaistu 5.3.2020

Sunnuntaina 8.3. vietetään kansainvälistä naistenpäivää. Päivän tarkoituksena on (paitsi juhlia jo saavutettua edistystä) kiinnittää huomiota naisten ja miesten väliseen epätasa-arvoon ja niihin epäkohtiin, joihin vielä tulisi puuttua. Naisiin kohdistuva syrjintä ja eriarvoistaminen on laaja rakenteellinen ilmiö, jota ei korjata kukkien tai suklaan avulla, vaan puhumalla niistä vääryyksistä, joita naisten yhä kohtaavat yhteiskunnassa ja maailmassa.

Vaikka tasa-arvo onkin edistynyt merkittävästi maailmassa muutamassa vuosikymmenessä, mikään maa ei vielä ole lopullisesti saavuttanut sukupuolten välistä tasa-arvoa. Lisäksi tasa-arvoa ja feminismiä uhkaa jatkuvasti mm. äärioikeiston kaltaiset liikkeet ja asenteet. Vaikka moniin muihin maihin verrattuna Suomessa ja Pohjoismaissa ylipäätään menee melko hyvin, maailmassa on vielä paljon tehtävää ennen kuin Naistenpäivää ei enää tarvita.

Tässä siis kahdeksan syytä, miksi kansainvälistä Naistenpäivää yhä tarvitaan:

1. Naisiin kohdistuva väkivalta. Joka kolmas nainen Suomessa on kokenut parisuhdeväkivaltaa joko nykyisen tai entisen kumppaninsa taholta (FRA, 2014).

2. Naisilla on edelleen päävastuu lasten hoidosta, eikä perhevapaita jaeta tasaisesti.

3. Palkkaerot naisten ja miesten välillä. Naisten palkat ovat keskimäärin 16 % alhaisempia kuin miesten. Palkka tasa-arvo maailmanlaajuisesti on 22% (YK).

4. Naisia syyllistetään yhä heihin kohdistuvasta seksuaalisesta (ja muustakin) väkivallasta (englanniksi tälle löytyy termi ”victim-blaming”, eli vastuun siirtämistä kokonaan tai osittain rikoksen tai vääryyden uhrille hänelle koituneesta haitasta).

5. Naisia kuolee edelleen, koska heillä ei ole pääsyä turvallisiin abortteihin. Vuosittain 22 000 naista kuolee vaaralliseen aborttiin ja yli miljoona vammautuu (Väestöliitto).

6. Vuosittain 12 miljoonaa tyttöä joutuu lapsiavioliittoihin ennen kuin on täyttänyt 18 vuotta. Lapsiavioliitot ovat usein seuraus epätasa-arvosta, köyhyydestä, perinteistä ja epävarmuudesta.

7. Naisten ja tyttöjen sukuelimiä silvotaan joka päivä jossain päin maailmaa. Noin kolme miljoonaa naista ja tyttöä joutuu silpomisen kohteeksi vuosittain (World Vision).

8. Koska valtaan pääsee yhä miehiä, jotka ovat avoimesti kertoneet käyttävänsä seksuaalista väkivaltaa naisia kohtaan.

Tästä aiheesta puhutaan lisää Hyvän mielen naistenpäivän paneelikeskustelussa su 8.3. klo 12.15, jolloin NNKY:n, Kalliolan Hima & Strada-projektin, Maria-Akatemian, Niceheartsin ja D-asema Kallion edustajat pohtivat miksi Naistenpäivää yhä tarvitaan. Keskustelun moderoi toiminnanjohtajamme Annina Laaksonen.

Hyvän mielen naistenpäivä on kaikille naisille suunnattu maksuton tapahtuma, jossa voi löytää itselleen sopivan palvelun, vapaaehtoistehtävän, osallistua johonkin työpajaan tai tulla seuraamaan mielenkiintoista ohjelmaa! Luvassa on myös hemmottelua ja askartelua.

Nähdään naistenpäivänä!

Jonna

Järjestökoordinaattori

Ajankohtaista Naistenkartanossa

Voit suodattaa artikkeleita ja tapahtumia oikealta puolelta löytyvien valintojen avulla.