Julkaistu 4.6.2020
Ajatuksia NOVAT-naiselta
Pitkäperjantaina se tapahtui. Valtava ahdistus vyöryi holtittomasti päälleni enkä osannutkaan tehdä mitään. Näin oli toki aikaisemminkin tapahtunut, mutta ei koskaan näin vahvasti. Ajatus kulki samaa rataa ahdistuksen ympärillä pyörien? MIKSI?
Toki jo jonkin aikaa jatkuneella Korona-ajan eristäytymisellä saattoi olla vaikutusta asiaan. Ihminenhän on kuitenkin sosiaalinen eläin. Seuraavaan terapia -sessiooni oli muutama päivä aikaa. Pitäisiköhän sille laittaa viestiä, että kohta tilttaa joku, mutta ei. Ei kannattanut, onhan silläkin oikeus omaan vapaa-aikaansa, eikä tää mun ahdistus nyt varmaan ylitä mitään kynnystä. Kyllä sitä muitakin ahdistaa ja varmasti jollain on asiat vieläkin huonommin, kun mulla! Kärvistelin pääsiäisen pyhien yli sitkeästi ja pyörittelin päässäni mahdollisia seuraavia askelmerkkejä, ennen kuin pääsisin oksentamaan kaiken terapeutilleni. Siitäkin tuli jo hetkellisesti vähän huono omatunto.
Ah tuo ihana vanha tuttuni nimeltä Alkoholi tulisi ainakin jättää. Se on kuin vanha rakkaus, leimahtaa aina kerta toisensa jälkeen. Sitä ihanuutta kestää hetken aikaa, mutta sitten se väljähtyy. Muuttuu ikään kuin pakonomaiseksi ja kaikki ilo puuttuu. Sitten huomaa kuinka se pikkuhiljaa alkaa syöstä muun elämän pois ja täyttää kaiken tilan. Ahdistavaa. Siitä se sitten taas alkoi, Uusi Elämä. Niin kuin monta kertaa aikaisemminkin oli alkanut. Nyt unohdetaan tuo vanha rakkaus ja niin, mitä sitten. Siihen tilalle kun tulisi saada jotain.
Pakenin nettiin etsimään kaikkea tukea tähän päätökseen, joka niin monta kertaa aikaisemmin oli kumottu erinomaisiin mahdollisiin tekosyihin vedoten. Juhlapyhät ja muut vapaat kuten viikonloput olivat juuri hyviä tällaisia. Itse olin aina kuvitellut, että alkoholisti on se rapajuoppo, jolla ei ole enää mitään. Valitettavasti olin siinä suhteessa hyvinkin väärässä. En haluaisi lokeroida ketään, etenkään itseäni, mutta nyt oli pakko. Alkoholisti, alkoholiongelmainen, alkoholin väärinkäyttäjä tai juoppo. Kaikki kärsivät samasta ongelmasta mutta mielestäni noilla sanoilla oli kuitenkin erilainen kaiku. ”Kyllä sulla jonkinlainen alkoholiongelma on”, kertoi terapeuttini. Minulle sillä on kuitenkin merkitystä, miten itseni lokeroin. Ja se oli tärkeä kuulla myös ulkopuoliselta ihmiseltä, tässä tapauksessa terapeutiltani. Mieli on nimittäin merkillinen juttu: sitä voisi verrata ajatuksen tasolla vasemmalla olkapäällä istuvaan pikku piruun ja oikealla olkapäällä istuvaan enkeliin. Piru huutelee ”josko vielä yhdet saunakaljat otettaisiin ennen kuin laitetaan lopullisesti korkki kiinni” ja enkeli yrittää kertoa että ”tuo on niin nähty juttu ja tiedetään jo etukäteen, kuinka siinä käy”.
Loppujen lopuksi jatkuva tappelu itsensä kanssa on aika kuluttavaa.
Löysin netistä NOVAT-ryhmän. Olin sitä ennen etsinyt tietoa naisten alkoholiongelmasta, lukenut läjäpäin kirjoja ja saanut vahvistuksen siitä, että tälle asialle tulisi tehdä jotain. Ongelma oli nyt myönnetty, kiva juttu, mutta se ei vielä riittänyt. Hyvä alku kuitenkin. Olin lukenut Jean Kirkpatrickin teoksen Täyskäännös, joka vei minut Naistenkartanon sivuille ja sieltä chattiin. Pääsin NOVAT-ryhmään. No nyt siitä aiheesta pitäisi sitten kertoa. Ensimmäinen vertaistukiryhmä ikinä. Jännitti.
NOVAT-ryhmän toisen tapaamiskerran aiheena oli tunteet. Tunteet? Mitkä tunteet? Tunnistin kyllä nälän, janon ja niin, ahdistuksen. Ja nyt, yli neljäkymppisenä naisena tässä pitäisi opetella vielä tunteita. Eikö tämä koko tunnehässäkkä olisi kannattanut opetella jo lapsena, pääsisi paljon helpommalla? Terapeuttini T, johon vakaasti uskon aika monessa asiassa, on kertonut, että ahdistuksen tunne on sekundääritunne, jonka tarkoitus on peittää alleen primääritunteita. Ja tiesittekö, tunteilla on suuri merkitys ihmisen elämässä. Valitettavasti olen itse onnistunut työntämään omat etenkin ”ikävät” tunteeni pois mm. liiallisen suorittamisen ja itseni näennäisesti kiireisenä pitämisen avulla. Niin, ja alkoholin. Nyt, Korona-kevät on pakottanut minut osittain myös tutustumaan tunteisiini, valitettavasti etenkin ahdistuksen tunteeseen.
Mitä se ahdistuksen tunne sitten peittää alleen? Se tunne, kun pitäisi olla jotakin enemmän, pitäisi olla paremmin, pitäisi olla hoikempi ja enemmän läsnä ja paljon vielä kaikkea muuta. Riittämättömyys! Se on se tunne, kun ei riitä, etenkään itselleen. Mistä tuo kyseinen tunne kumpuaa? Onko meidät kasarin lapset ja lama-ajan nuoret opetettu arvostamaan työtä ja sen pysyvyyttä siinä määrin, että me ei osata irrottaa ajoissa vaan suoritetaan elämää niin kauan kun tulee pysähdys, burn out? Vai onko nyky-yhteiskunta niin vaativa, suorituskeskeinen ja kilpailuhenkinen, että jotkut vaan tippuvat kelkasta? Oravanpyörässä on hankala hidastaa, saati hypätä pois siitä.
Näitä ja monia muita mielenkiintoisia asioita olen saanut nyt noin kuukauden ajan pohtia NOVAT-ryhmässä, sekä tietenkin terapiassani. Matka itseen on pitkä ja monimutkainen, välillä melko rankkakin, mutta ajattelen sen olevan myös antoisa. Ennen kaikkea se on mielestäni sijoitus omaan itseen, henkiseen hyvin vointiin ja tulevaisuuteen. Rahallisesti mittaamatonta pääomaa. On ollut mahtavaa olla mukana ryhmässä ja kuulla, että ei olekaan yksin omien epävarmuuksien ja välillä ”kummallistenkin” ajatusten ja tunteiden kanssa.
Anne,
NOVAT-nainen