Tiedote. Julkaistu: 15.10.2018, 10:00
Naistenkartano ry

Psykologi, psykoterapeutti Tiina Ekmanin mukaan nainen on suomalaisessa kulttuurissa usein kasvatettu huomioimaan muut, mutta sivuuttamaan omat tarpeensa. Avun pyytämistä ja vastaanottamista saattavat vaikeuttaa myös niihin liittyvät harhaluulot, kuten se että itseen ja omiin tarpeisiin keskittyminen lisäisi itsekkyyttä. Itsensä ymmärtämisen opettelu ja omien tarpeiden huomioiminen ei ole kuitenkaan mitenkään pois toisilta ihmisiltä, toteaa Ekman.

– Olemme yleensä aika osaamattomia sillä hetkellä, kun pitäisi huolehtia itsestä, 54-vuotias psykologi kertoo ja lisää naurahtaen, että ajattelee avun pyytämisen vaikeuden koskettavan erityisesti oman ikäluokkansa naisia.

Psykologi pohtiikin, josko nuoremmat sukupolvet olisivat tässä asiassa jo viisaampia.

 

Avun hakeminen vaikeaa

Ekman lähestyy erityisesti naisia koskettavaa avun hakemisen vaikeutta kulttuurisesta ja sosiaalisesta näkökulmasta. Tämä vaikuttaa myös siihen, ettei kehdata pyytää apua.

Sen sijaan huonon itsetuntemuksen ja omien tarpeiden ohittamisen seurauksena syntyy jatkuva vaille jäämisen kokemus, josta voi seurata katkeroitumista, ahdistusta ja masennusta. Tämä taas saattaa vaikuttaa muihinkin ihmisiin.

– Voidaksemme hyvin ja osataksemme hakea apua tarvitsemme rakkautta, lempeyttä ja hyväksyntää. Ennen kaikkea tarvitsemme niitä itseltämme, muistuttaa Ekman.

 

Itsemyötätunto lisää itsetuntemusta

Apua pystyy vastaanottamaan paremmin, kun osaa olla myötätuntoinen itseään kohtaan. Itsemyötätunto alkaa rakentua siitä, että tunnistaa omat tarpeensa ja hyväksyy ne osaksi itseä. Sen jälkeen oppii vastaamaan paremmin omiin tarpeisiinsa. Itsemyötätunnon harjoittaminen lisää usein voimakkaasti elämän laatua, sillä rakkaus, lempeys ja hyväksyntä itseltä saatuna ovat aivan yhtä vaikuttavia kuin muidenkin taholta tulevana. Toisin sanoen, itsemyötätunnon avulla myös itse pystyy auttamaan itseään paremmin.

Itseen ja omiin tarpeisiin keskittyminen voi tuntua aluksi vaikealta. Onneksi sitä voi oppia harjoittelun kautta.

– Usein ajatellaan, että itsemyötätunto on jollain tavalla vaikea saavuttaa, mutta kyse on vain ajattelun muutoksesta. Toki näkökulman muuttamien ei aina ole ihan kivutonta ja vaatii kärsivällisyyttä.

Psykologi, psykoterapeutti Tiina Ekman luennoi aiheesta Lempeästi kohti itsensä ymmärtämistä Kampin palvelukeskuksen juhlasalissa maanantaina 22.10. klo 18. Ekman antaa luennolla työkaluja itsemyötätunnon opetteluun ja käsittelee aiheissaan itsensä hyväksymisen periaatteita, sen merkitystä ja keinoja, sekä itsemyötätuntoa, lempeyttä ja iloa.

 

Lisätietoja yhdistyksestä: Naistenkartano ry
Lisätietoja luennosta: Lempeästi kohti itsensä ymmärtämistä

Naistenkartano ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka tavoitteena on vahvistaa naisten arkipäivän elämänhallintaa, ehkäistä varhaisvaiheen riippuvuuksia ja tuoda esiin naisen ääntä näiden ehkäisemiseksi yhteiskunnassa. Yhdistys järjestää koulutusta sekä ammatillisesti tuettua vertaistukitoimintaa. Naistenkartano ry:n toimintaa rahoittaa STM:avustusosasto STEA sekä Helsingin ja Tampereen kaupunki.  

 

Ajankohtaista Naistenkartanossa

Voit suodattaa artikkeleita ja tapahtumia oikealta puolelta löytyvien valintojen avulla.