fbpx

Meinaako mennä överiksi? – addiktiot elämässämme

Meinaako mennä överiksi? – addiktiot elämässämme

Blogi | Julkaistu 23.2.2023

Kuinka erotan tavallisen mielihyvän hakemisen ja addiktiokäyttäytymisen toisistaan? Millaiset tekijät vaikuttavat riippuvuuksien taustalla? Miksi riippuvuudet siirtyvät herkästi kohteesta toiseen tai niitä voi olla useampia samanaikaisesti? Millaisista keinoista ja menetelmistä voi hakea apua toipumiseen?

Muun muassa näitä kysymyksiä pohdimme Naistenkartanon webinaarissa maaliskuussa. Samoja kysymyksiä olen pohtinut myös omassa elämässäni, niin addiktio-opiskeluissani, työssäni kuin omakohtaisen kokemukseni kautta.

Erilaiset riippuvuudet koskettavat suurta osaa meistä. Joko omakohtaisena kokemuksena tai esimerkiksi perheenjäsenen, sukulaisen, ystävän tai työkaverin kautta. Ne ovat hyvin yleisiä, arkisiakin. Kuitenkin riippuvuuksien päällä tuntuu lepäävän jonkinlainen hähmäisyyden varjo. Usein tuntuu olevan helpompaa puhua ”ne addiktit tuolla jossain toisaalla”, vaikka todenmukaisemmin riippuvuusilmiöstä pitäisikin puhua me-muodossa. Kyseessä on hyvin yleinen ilmiö.

Riippuvuudet ja niistä toipuminen ovat myös osa omaa tarinaani, niin omakohtaisena kuin läheiskokemuksenakin. Käytin nuorena alkoholia hyvin humalahakuisesti eläen kaksoiselämää. Hoidin tunnollisesti opiskelut, työharjoittelut ja työt. Vapaita viikonloppuja puolestaan väritti humalahakuinen juominen. Häpeän ja haittojen saattelemana raitistuin vertaistukiryhmien avulla jo nuorena naisena.

Lue lisää Suvin tarinasta Toimiva ry:n blogissa Versot-hankkeen juuret – humalahakuista juomista ja sairaanhoitajaksi opiskelua.

Myös syömisen haasteita on sisältynyt elämäntarinaani. Liikasyöminen ja tiukat dieetit ovat vuorotelleet, ja tasapainoista syömistä, itsemyötätuntoa sekä itsensä hyväksymistä on saanut harjoitella.

Tarinaani on mahtunut tuskaisia ja epätoivoisia aikoja. Mutta ennen kaikkea siihen on sisältynyt elämän halua, inspiraatiota ja toivoa. Ja hyvin paljon sitä ihan tavallista elämää ja arkea, jota ei aina välttämättä riippuvuuksista kärsivien elämään yhdistetä.

Oma tarinani on ollut myös alkusysäys ja intohimon lähde työlle, jota tänä päivänä saan tehdä. Tätä kautta myös tämän webinaarin juuret löytyvät omasta tarinastani, höystettynä suurella määrällä erilaisia addiktio-opiskeluja sekä vuosien työkokemuksen.

Olet lämpimästi tervetullut kanssani riippuvuusteeman äärelle Naistenkartanon webinaarissa Meinaako mennä överiksi – riippuvuuden taustatekijät ja menetelmiä toipumiseen. Nähdään!


Kirjoittaja: Suvi Björkqvist, projektipäällikkö, sairaanhoitaja (YAMK), Toimiva ry