fbpx

Sukupuolierityiset palvelut vahvistavat hyvinvointia ja kumppanuutta

Sukupuolten yhteiset ja erityiset piirteet ovat ihmisyyden rikkautta. Tarvitsemme toisiamme muun muassa ystävinä, työkavereina, kumppaneina ja vanhempina. Olemme hyvällä tavalla riippuvaisia toisistamme ja molemminpuolinen arvostus ja tuki on tärkeää. Sukupuolia yhdistää ihmisyys kaikkine tunne- ja ilmaisukirjoineen. Siksi on surullista, että naiset ja miehet monesti ajautuvat vastakkainasetteluihin ja kilpailuasetelmiin. Hedelmällisempää on antaa kaikkien nauttia ja hakea kasvun aineksia omasta erityisyydestään. On myös tärkeätä tukea moninaisuutta sukupuolen sisällä. Näin kukin rohkaistuu vahvistumaan sellaisena yksilönä kuin itselle luontevimmalta tuntuu.

On hyvä, että yhteiskunnassa on sukupuolille yhteisiä käytänteitä ja palveluita. Naisilla ja miehillä on kuitenkin sosiokulttuurisista, historiallisista ja biologisista syistä erityispiirteensä. Siksi on tilanteita, joissa eriytetyt palvelut ovat perusteltuja. Miessakit ry tarjoaa vertaisryhmätoimintaa miehille ja Naistenkartano ry naisille, jokaisen itsemäärittelyoikeutta kunnioittaen. Erityisesti, jos suhde toiseen sukupuoleen on traumaattinen tai muulla tavoin haastava, tarve turvalliseen tilaan ja keskusteluun samaa sukupuolta olevien kanssa korostuu. Samaa sukupuolta olevien kesken löytyy usein myös hyvinvointitekijöiden rakentamiseksi tarvittavaa ymmärrystä, joka muutoin saattaa jäädä ohueksi tai piiloon.

Vertaistuki on tutkitusti tehokas tukimuoto monenlaisissa elämäntilanteissa. Ryhmissä pohditaan oman elämän haasteita, jotka voivat liittyä esimerkiksi lähisuhteisiin, omaan jaksamiseen tai riippuvuuskäyttäytymiseen. Vertaisyhteydessä vahvistuvat luottamus omaan selviytymiseen ja yhä kattavampi itsetuntemus. On merkitsevää viettää aikaa ja vaihtaa ajatuksia välillä vain naisten tai miesten kesken. Se on sukupuolten välisen kumppanuuden ja yhteistyön rakentamista.

Hyvinvoiva ihminen on turvallinen ja luotettava kumppani. On tärkeää oivaltaa, että suurin osa naisista ja miehistä haluaa lähtökohtaisesti hyvää toisilleen. Sukupuolten välisen vastakkainasettelun sijaan on rakentavampaa luottaa ihmisten hyvään tahtoon ja vaalia sille pohjaavaa kumppanuutta. On aika julistaa joulurauha sukupuolten välille, tukea toisiamme yhdessä ja erikseen, ja vahvistaa tällaista kehitystä myös tulevaisuudessa.

Anna Vuorio, toiminnanjohtaja
Naistenkartano ry

Tomi Timperi, toiminnanjohtaja
Miessakit ry