Julkaistu 23.4.2020

Aloitin 2020-lukuni poikkeuksellisissa merkeissä. En järjestänyt megalomaanisia samppanjan ja ilotulitusten kyllästämiä juhlia, vaan kutsuin lapseni ystävän äiteineen kylään. Yhdessä ostimme ruokaa ja askartelutarpeita. Askartelimme kumpainenkin, eri elämäntilanteissa oleva ihminen sellaisen julisteen, jossa kuvin ja sanoin hahmotetaan omia tarpeita ja toiveita tulevalle vuodelle. Minä, kuten moni muukin, aloitin uuden vuosikymmenen kysymällä itseltäni: ”Mitä minä oikein olen vailla?”

Kuvassa nainen hakkaa halkoja keskittyneesti hymyillen tunturin laella. Se kuvastaa minulle selviytymistä.

Aloitin Novat-ryhmän, ensimmäisen tutkittuun tietoon pohjaavan vertaistukiryhmäni helmikuussa. Tuntui kummalliselta, mutta… no, vertaiselta. Ajattelin, että muutosta haettaessa on hyvä haastaa itsensä ja painella suoraan kohti epämukavuusaluetta. Olen ADHD:sta kärsivä ekstrovertti ja minulle on vaikeaa toisten kuunteleminen ja toisten tarpeiden havainnoiminen. Ylipäätänsä prosesseihin sitoutuminen on minulle haastavaa, yhtä tuskallista kuin ajoissa oleminen. Vertaisryhmässä minua viehättää ajatus, että me ihmislajin edustajat olemme pohjimmiltamme samanarvoisia eli kaikilla on yhtä paljon annettavaa ja saatavaa toinen toisiltamme.

Kykymme toimia vuorovaikutuksessa keskenämme tekee ihmisistä lajina vahvan. Olin juuri eronnut kymmenen vuoden mittaisesta parisuhteesta, jonka takia olin aikoinani päättänyt ensimmäisen avioliittoni. Silloin aikoinaan ensimmäistä eroa tehdessäni minusta tuntui, että eroaminen tuntui samalta, kuin sahaisi omaa jalkaansa irti. Tein sen silti, silkasta uppiniskaisuudesta ja yrittämisenhalusta. En koskaan saavuttanut turvallisuudentunnetta uusperheen yrityksessä uuden kumppanini kanssa, joka lopulta jätti minut kyllästyttyään erilaiseen vuorovaikutustyyliini kuin omansa.

Oloni 2010-luvun viimeisenä jouluna oli samanlainen kuin Tuntemattoman sotilaan loppukaneetissa: vannoin itselleni, etten ikinä enää hakkaisi päätäni Karjalan mäntyyn yhdenkään miehenpuolikkaan takia tai uhraisi lasteni hyvinvointia omien romanttisten haihattelujeni vuoksi.  Olin menettänyt perusturvallisuudentunteeni jouluisessa mykkäkouluerossa pahemman kerran, mutta voimavarojani kannatteli vahva usko ihmisten keskinäiseen tasavertaisuuteen, lapsuuteni kodista saamani arvopohja.

Pienet askeleet alkoivat kannatella itseni näköistä elämää. Tein itselleni epätyypillisiä, rohkeita ulostuloja. Vaihdoin nimeni takaisin omakseni, jo ensimmäistä liittoani edeltäneeksi. En pyrkinyt enää miellyttämään muita ja hakemaan hyväksyntää ja kuuntelemaan muiden, usein miespuolisten henkilöiden neuvoja, miten minun tulisi elämääni elää.  Opettelin tietoista läsnäoloa ja itsemyötätuntoa. Teini-ikäiset lapseni ihmettelivät: äiti on ihan kummallinen, kun se pohdiskeleekin valintojansa, sen sijaan, että ottaisi ensimmäisen, halvimman tai eniten mainostetun tuotteen. Itse olin ihastuksissani: ehkäpä nyt keski-ikäisenä oppisin vihdoin olemaan ihannekumppani itselleni, olemaan itseni äiti ja isä. Wau, minustahan tulisi tätä myötä aikuinen!

Sitten alkoi koronakriisi. Lasteni isä sairastui vakavasti ensimmäisten joukossa. Aivoni napsahtivat taistele tai pakene -moodiin: hamstrasin ruokaa ja hygieniatarpeita kerralla kuukaudeksi siltä varalta, että itsekin sairastuisin. Hyvä niin, sillä kuukausi onkin kulunut sairastamisen merkeissä ja nyt on aika täydentää varastot jälleen. Opin hetkessä ajattelemaan, mitä kahden lapsen yksinhuoltaja tarvitsisi selviytyäkseen. Ajattelin mummiani, joka oli sodan jälkeen samassa tilanteessa. Ihminen tarvitsee tunteen siitä, että pystyy huolehtimaan omistansa.  Tätä tunnetta edesauttaa tietoisuus siitä, että on olemassa ihmisiä, joilta voi pyytää apua.

Halusin lasteni isän selviytyvän myös. Hän on minun lapsilleni elintärkeä. Halusin ja onnistuinkin tukemaan etäältä hänen taisteluansa sairautta vastaan. Kun hän parani, oli minun vuoroni kaatua yksin sängynpohjalle kuumeilemaan keuhkojen huutaessa Hoosiannaa taudissa, joka sai koko maailman polvilleen. Pääsiäisenä, koronatoipilaana, sydämeni valtasi mykistävä kiitollisuudentunne hyvinvointivaltiota ja terveydenhuoltojärjestelmäämme kohtaan.

Opin päästämään lapset luotani pois kunnes paranisin, ymmärsin, että aito puoliksi jaettu vanhemmuus on eronneiden vanhempien lasten oikeus. Oli hirvittävää sairastaa yksin, mutta juuri se oli vastuullisinta, mitä saatoin tehdä. Näin lapseni välttyivät pahimmalta, näkemästä vanhempien äärimmäistä pahoinvointia. Poikkeusoloissa, kuten pandemian tai sodan aikana, ei ole enää aikaa pohtia epäolennaisuuksia, vaan elämä kiteytyy selviytymistaisteluksi. Mutta selviytyminen ei olekaan taistelua vaan yhteistyötä!

Vasta siinä vaiheessa, kun jouduin itse ottamaan apua vastaan, ymmärsin, että me ihmiset emme selviä ilman toisiamme, sillä me olemme sosiaalisia eläimiä. Annoin naapureilleni autoni käyttöön ja he toivat minulle lääkkeitä. Myös yli 70-vuotiaat vanhempani joutuivat myöntämään kuolevaisuutensa ja hekin ovat suostuneet ottamaan keski-ikäisiltä lapsiltansa apua vastaan, mikä oli ennen kriisiä noille ikäluokkansa selviytyjäsankareille mahdoton ajatus. Yritän muistaa tämän ja pyytää omilta teineiltäni apua, esimerkiksi digiloikassa heistä on ollut korvaamaton apu boomeri-äidille, jonka ATK-lukutaito on kaukana korona-ajan vaatimuksista. Vastavuoroisesti haluan antaa heille turvallisuudentunteen: me vanhemmat selviämme kyllä ja huolehdimme heistä, vaikka muuten olisimmekin heidän mielestänsä oikeutetusti täysin pihalla nykymenosta.

Näin meidän kaikkien selviytymisemme kietoutuu kykyymme havainnoida ympärillämme olevaa avuntarvetta ja reagoida siihen kättä ojentamalla, samoin kuin kykyymme ottaa nöyrästi apua vastaan silloin, kun omat voimavaramme ovat lopussa. Aivan suunnattoman tärkeää on myös katsoa oman lähipiirin ulkopuolelle: monien ihmisten kokema tahaton yksinäisyys on kulkutautejakin vaarallisempi kansansairauksien riskitekijä. Koronassa yhteisöllisyydestä on tullut yhteiskunnalle elinehto. Pidetään huolta toisistamme ja itsestämme niin selviämme.

Anneli Weiste
NOVAT-nainen, Helsinki

Ajankohtaista Naistenkartanossa

Voit suodattaa artikkeleita ja tapahtumia oikealta puolelta löytyvien valintojen avulla.