Julkaistu 29.8.2019
Resilienssi. Maiskuttelen sanaa suussani. Sana on jollakin tapaa pehmeä ja tuntuu pyörivän ympyrää, jäävän hetkeksi jumiin kieleni ja kitalakeni väliin. Ikään kuin litistyy, kunnes taas palaa oikeaan muotoonsa ujuttauduttuaan kieleni ja kitalakeni puristuksesta. Merkityksensä tuntuinen sana: joustava, sinnikäs ja palautumiskykyinen.
Nykytiedon valossa sanan alkuperä juontaa antiikin Rooman aikaiseen latinaan (resilire, resilio) ja on matkannut keskiranskasta englannin kieleen 1500-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Käsite oli alun perin varsin negatiivinen ja rinnastettiin ei-toivottavaksi vastustukseksi tai ailahtelevaisuudeksi. 1600-luvulla resilienssi alkoi saada tieteellisessä merkityksessä positiivista kaikua: sitä käytettiin nimittäin kuvaamaan nimenomaan kaiun palautumisen voimakkuutta. 1800-luvulla resilienssiys viittasi tarkasteltavana olevan kohteen fyysiseen lujuuteen tai henkilön luonteenpiirteeseen. Sama kaksoismerkitys on kulkeutunut tähän päivään asti: resilienssillä kuvataan muun muassa kestokykyä ja taipumista ilman katkeamista (fyysisiä ominaisuuksia) sekä kykyä säilyttää identiteetti vastoinkäymisistä huolimatta ja valmius palautua vastoinkäymisistä (psyykkisiä ominaisuuksia).[1]
Resilienssin käsite on kehittynyt, muuttunut. Pyörähtänyt riittävän monta kertaa suussa, litistynyt ja hakenut muotoaan. Merkitys on vaihtunut ei-toivotusta toivotuksi. Myös meistä jokainen voi kehittyä ja muuttua, kasvattaa omaa resilienssiään.
”Miten löytää oma ääni kaiken tämän hälyn keskellä ja elää merkityksellistä elämää?
Kuinka oppia hyväksymään elämän eteen heittämät vastoinkäymiset ja nousta ylös aina uudestaan, entistä vahvempana?”
Ulrika Björkstam
Oman polkuni varrelle on sattunut monenlaisia juurakoita ja kivikasoja, eikä eteneminen ole aina ollut helppoa. Mutta olen tullut vahvemmaksi, resilienssini on kehittynyt jokaisen juurakkoon kompastumisen ja kivikasan yli kiipeämisen seurauksena. Minusta on tullut joustavampi, sinnikkäämpi ja palautumiskykyisempi. Edelleen sattuu kompastuessa, edelleen meinaa voimat välillä loppua, kun kivikasa tuntuu vuorelta. Mutta olen oppinut laskeutumaan pehmeämmin, asettelemaan jalkani paremmin, tunnistamaan niitä kiviä, joille kannattaa astua ilman, että ne vierivät jalan alta pois.
Ensi maanantaina Naistenkartanon Helsingin syyskauden avaa ratkaisukeskeisen valmentajan, VTM Ulrika Björkstamin luento Resilienssi mielen voimavarana. Tule kuuntelemaan, miten sinä voit vahvistaa omaa resilienssiäsi ja nousta ylös aina uudestaan, entistä vahvempana.
Voimaannuttavin terveisin,
Sini, itsensä näköinen asiakaskoordinaattori
[1] Hyvönen, Juntunen, Mikkola, Käpylä, Gustafsberg, Nyman, Rättilä, Virta & Liljeroos: Kokonaisresilienssi ja turvallisuus: tasot, prosessit ja arviointi. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 17/2019, s. 9