fbpx

Kevätkauden päättyminen

Julkaistu 18.6.2020

Ensimmäinen kevääni Naistenkartanolla on ollut monella tapaa merkillinen ja ristiriitainen. Olen kokenut suurta iloa ja nautintoa siitä, että olen päässyt tekemään näin merkityksellistä työtä ja tutustunut moniin uusiin hienoihin ihmisiin. Toisaalta olen seurannut huolestuneena paitsi koronatilannetta ja sen vaikutuksia erityisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa oleviin (aiheesta kirjoitti mainiosti blogissamme professori Johanna Kantola otsikolla Kriittistä tasa-arvolukutaitoa tarvitaan korona aikaan).

Päällimmäisenä mielessäni on paitsi koronan mukanaan tuomat mullistukset, viime viikkoinen ajatuspaja Suomen Perustan naisvihamielinen teos, joka onneksi myöhemmin poistettiin julkaisusta ”uudelleenarvioinnin ajaksi”. En halua tässä toistaa teoksen väitteitä, sillä ne eivät ansaitse enempää julkisuutta. Tunsin itseni hyvin surulliseksi ja vihaiseksi sen vuoksi, että yhteiskunnassamme on voimia, jotka eivät kunnioita naisen itsemääräämisoikeutta omaan kehoonsa. Itsemääräämisoikeus tarkoittaa oikeutta valita itse kenen kanssa, koska ja miten on seksuaalisessa kanssakäymisessä. Ei tarkoittaa ei – tässä ei ole vastaanottajalla tulkinnanvaraa. On naisia loukkaavaa esittää muunlaisia väitteitä.

Episodi oli muistutus siitä, miksi naiserityistä työtä tarvitaan. Naisten mielenterveyden ongelmien ja erilaisten riippuvuuksien taustalta löytyy valitettavan monesti kokemus siitä, että naisen rajoja ei ole kunnioitettu ja/tai hänen seksuaalista itsemääräämisoikeuttaan on loukattu. Naisille tämä tuo syviä arvottomuuden ja häpeän tunteita. Kaikki muistamme mm. #metoo-liikkeen esiintuoman ongelman laajuuden. On todella tärkeää, että NOVAT-ohjelman kaltaisia palveluja on tarjolla, jotta naiset voivat tutkia ja pohtia elämäänsä turvallisessa tilassa yhdessä muiden kanssa. Toivon, että naiserityisen työn tarve otetaan huomioon yhteiskuntamme rakenteiden kaikilla tasoilla ja naiserityisen ja naisten yhdenvertaisuuteen keskittyvän työn tarpeellisuus tunnistetaan ja tunnustetaan.

Loman kynnyksellä lomallelaskeutujan mielessä surraa paljon asioita, toki niitä hyviäkin. Osallistuimme kevään aikana Erätauko-säätiön poikkeusajan dialogeihin ja saimme paljon tietoa naisten arjesta poikkeusoloista. Pääsin osallistumaan historian ensimmäisiin etänä toteutettuihin NOVAT-ryhmiin ja minuun teki suuren vaikutuksen naisten rohkeus kertoa itsestään ja se luottamuksen ja keskinäisen tuen ilmapiiri, joka ryhmissä vallitsi. Oli myös suuri ilo saada toiminnassamme mukana olevien naisten ääni esiin kahdessa blogikirjoituksessa (kirjoitukset julkaistu 23.4., ja 4.6.), siitä vielä suuret kiitokset rehellisille NOVAT-naisillemme.

Olemme myös kevään aikana jatkokehittäneet NOVAT-ohjelmaa ja pohtineet sille uusia sovellutuksia. Syksyn toimintaa olemme suunnitelleet sekä normaalioloihin että ”uuteen normaaliin” sopivaksi. Näistä lisää myöhemmin. Nyt toivotan kaikille aurinkoisia ja sateisia kesäpäiviä sopivassa suhteessa.

Tapaamisiin taas syksyllä!

Anna

PS. Naistenkartanon henkilöstö lomailee 6.7.-2.8.2020. Olemme tavoitettavissa jälleen ma 3.8. alkaen.